20:56:34 perjantai, 19 huhtikuu

Suurin seitsemästä Kanariansaaresta, Teneriffa sijaitsee Atlantin valtamerellä aivan pohjois-Afrikan rannikon ulkopuolella ja se nauttii ikuisesta auringon paisteesta – yksi syistä jotka tekevät tästä kauniista saaresta sellaisen huvittelupaikan miljoonille turisteille joka vuosi.

Teneriffa on tulivuoriperäinen saari jota useat tulivuorenpurkaukset ovat muovanneet vuosien aikana, joista viimeinen oli 1900-luvun alussa. Sillä on upea sekoitus epätasaista maastoa, dramaattiset maisemat ja subtrooppinen ilmasto lämpötiloilla jotka ovat keskimäärin 20 - 22 astetta talvikuukausina ja 26 - 28 astetta kesällä.

Maaliskuussa vuonna 1936 tasavaltalaishallitus komensi Francisco Francon suhtautuen varovasti hänen kasvavaan vaikutukseen ja valtaan. Hän suostui tekemään yhteistyötä sotilasvallankaappauksessa joka johti Espanjan sisällissotaan jolloin Kanariansaaret kaatuivat kansallismielisille vuonna 1936. Sen vuoksi monet ihmiset muuttivat pois Teneriffalta yrittäessään paeta uutta hallintojärjestelmää. Nykyään Teneriffan väestö on noin 900 000 ja noin viisi miljoonaa turistia vierailee saarella joka vuosi.

Teide vuoren, Espanjan korkein huippu, upea näkymä toivottaa teidät tervetulleiksi kun saavutte maahan ja talvisin se voi olla jopa lumen peitossa samalla kun rannikolla paistaa aurinko kuten tavallista. On ollut neljä kirjattua tulivuorenpurkausta ilman kuolonuhreja; kaksi 1700-luvun alussa, kolmas vuonna 1798 ja viimeisin tunnettu tulivuorenpurkaus oli vuonna 1909.

Saari on kehitetty voimakkaasti 1970-luvusta lähtien, hyötyen valtavista investoinneista jotka ovat puolestaan johtaneet siihen että saaresta on tullut Kanariansaarten taloudellinen pääoma. Nykyinen pääkaupunki on Santa Cruz, joka sijaitsee pohjoisessa.

On helppo nähdä minkä vuoksi Teneriffasta on vuosien aikana tullut suosittu lomakohde ja missä on kymmeniä upeita lomakeskuksia joista valita. Playa las Américasin ja Los Cristianosin tunnetuista lomakeskuksista, erinomaisista kallioista Los Gigantesissa mäntymetsiin luonnonpuistossa… tällä saarella on niin paljon muuta tarjottavana kuin upea sää.

Maantiede
Vapaa-aika ja urheilu

Tehtävämme on opastaa teidät läpi lomakokemuksenne. Me tulemme kertomaan teille kaikki mitä teidän tulee tietää Teneriffasta. Haluamme teidän tuntea olonne mukavaksi ja valmiiksi päiväretkeänne varten ja käyttämällä meidän kotisivuamme se toteutuu.

Mitä tahansa haluatte tietää oppaamme antaa teille vastaukset. Ehkä mietitte koska on paras aika käydä tai ehkä mikä lomakeskus on teille paras.

Voitte luottaa täällä olevaan asiatietoon. Me kerromme asiat niin kuin ne ovat ja haluamme antaa niin paljon tietoa kuin vain mahdollista lähtien miten vuokrata auto, harmeista joita voitte mahdollisesti kohdata tai mitä hätänumeroita mahdollisesti tarvitsette. Haluamme teidän tuntevan että kaikki on hallussa ja vahvistaa teitä asiatiedolla jotka tekevät juuri sen.

Tarkistakaa hotellioppaamme parhaita hotelleja varten voittamattomilla hinnoilla tästä.

Sininen taivas ja auringonpaiste kutsuu – mitä odotatte…